Elämän tie

Sydän palasina
kerään minuuttani elämän tieltä
henkien tuskani ulos huuruina
rakastaen kuolemaa
haluamatta sitä silti
Rakastaen elämää
itseltäni salaa
Hiljaisuudessa nostan lasisen kyyneleen maasta
ja
ripustan sen kaulaani
Silmät uudessa ilossa
en pääse yli
Opin vaan elämään
Taas uudestaan.
Pikku hiljaa.

Veressäsi

Vieressäsi oli niin hyvä olla
Siinä
Nauttia lämmöstäsi
Siitä hymystä
Ja kauniista sanoistasi

Mutta olen noussut polvilleni
Matkalla taivaaseen
Hymy huulillani
Kaipaus sydämessäni

Kipu estää minua toisinaan liikkumasta
Mutta ilman sitä en olisi minä
Se auttaa kestämään pahempaakin
Suru

Vaikka ikävöin vierustaasi
Kuulumistasi käsiini
Rakkauden sanoja
Olen elossa
Ja se kai on pääasia

Luulisin

Älä kuitenkaan ruoski minua
Rakastan sinua edelleen
ja olen siitä pahoillani
En voi sille mitään

Elä ja anna minunkin elää
Koska ei rakkaus katoa hetkessä
Anna minulle aikaa
Niin minä annan sinulle

Koska se on tärkeintä
että Kokoaa itsensä

pala
palalta

vähitellen

Jos elämäni olisi kukka.

Jos elämäni olisi kukka, se olisi ruusu.
Lohdullisen värinen, päältä pehmeä ja samettinen.
Alta kova ja piikkinen.
Siitä puuttuisi terälehti tai pari.
Sillä enhän minäkään ole täydellinen, ei siis elämänikään.
Ehkä se olisi vanhan rouvan rinnuksella.
Timantti korujen kehystämänä.
Kuiva kukka.
Musta ruusu.

Kaksi Elenalle.. Olet korvaamaton.

Sydämmen lämmitin

Ostin sydämmen lämmittimen
Haaveiden kaupasta
Unelmien osastolta
Se oli jo valmiikisi epäkunnossa
Eihän sellainen voi toimia,
joka toimii rakkaus energialla
Ei ollut vaihto eikä palautus oikeutta
Minulle tuli kylmä

sitten tajusin
Että oikea lämpö löytyy lähempää
Ilman keinotekoisia makuja ja hajuja
Oman enkelin luota
ihan maan päältä
todellisuudesta
Tästä Ihan Vierestä.


Kilometrien päästä

Etsin kaukaa ystävää
rakasta
Kilometrien takaa häntä hain
Kunnes tajusin
että Oikean Ystävän luo
Ei ole kun joitakin metrejä

sillon tiesin, mitä onni on.

Halusitko tietää miltä yksinäisyys tuntuu?

Tyhjää.
askeleeni kaikuvat
Liian
Kovaan
Ääneen

Absoluuttinen hiljaisuus . . .

Pimeää
Kylmää

Juoksen.
Aina
Vain
Kovempaa.
Enkä silti pääse pakoon
Sitä ääntä päässäni.

se sanoo:

"Olet Yksin...
...yksin...
...yksin...
...yksin..."

Ovessani lukee:

Tuo tänne vaikka KAIKKI tunteet

Sitten*************
*****Voit**********
********* rauhoittua

ja

HEITTÄÄ HUOLET IKKUNASTA!

Sillä tÄsSä huoneessa..

SAAT olla TÄYSIN omaitsesi.

Sillä täällä sinut hyväksytään.

JUURI TUOLLAISENA!

♥:llä Ella

ps. Tuo tänne siis vain itsesi

Tyttöjen välisestä ystävyydestä.

Meitä oli kaksi. Minä ja sinä.
Ja me oltiin ihan parhaita.
Ainakin ystäviä.
Me tehtiin niinkun meitä huvitti.
Kiivettiin sivan katolle ja huudeltiin kukkahattullisille mummoille että "haista Vi**u!"
Eroiteltiin meidän luokka meihin ja niihin.
Naurettiin liian kovaan ääneen joulu kirkossa.
Ja itkettiin yhdessä kun sun kynsi katkes.
Hypättiin käsi kädessä vaatteet päällä mereen ja juostiin alasti pitkin peltoa Juhannuksena.
Kerrottiin toisillemme kaikki.
Aina sä deittailit jotakin jätkää ja sitten itkit mun olkapäätä vasten ja mä olin...
Onnellinen.
Koska sä olit niin lähellä mua.
Ja sitten sen jonkun maken jälkeen suhun oikeesti sattui, kun sitä sä olit rakastanut...
Oikeasti.
Silloin mä katsoin sua silmiin ja sanoin että sulla on kuitenkin aina mut.
Ja sä hymyilit mulle ja...
olit tosi lähellä.
Mä haistoin sen vanilija hajuveden ja sun shamppoon tuoksun.
Ja mä tiesin että mä....
Rakastan sinua.
Ja mua sattui, sillä sä et ikinä olis vaan mun.
Joskus sä vielä löydät sen oikean.
Mutta mä pysyn sun rinnalla aina.
Vaikka joutuisinkin kärsimään siitä.
pysy mun lähellä.. joohan
Niin mä elän sun naurusta.

Metalliruusuja

Ei ollut jäljellä
sitä samaa ja vanhaa
Nyt on vain metalliruusuja
Teräksestä taottuja
Piikkilangalla sidottuja
Nastoilla yhteen nidottuja
kalpean harmaita
kylmiä

En minä sinua pahuudesta nostanut!

Epäilen
että sekin oli valetta...

En jaksa

Minä en jaksa
En jaksa tehdä niinkuin haluat
En jaksa välittää
Yritän olla itseni, mutten enää osaa
En osaa olla

Yksi lyhyt runo kyynelistä.

Kun se viimeinenkin kyynel
on vierinyt silmä kulmasta.
Kun pimeys pitäisi karistaa pois,
jotta voisis taas
Elää.

Surely it's not me.

Who are you thinking of when you smile like that?
What are you thinking of when you take my hand?

Chorus:
Surely it's not me we were never meant to be.
Surely it's not me we were never meant to be.

Again you're crying because of that man
Again you're telling you divorce at last

Chorus

Bridge:
I love her, I love her,
I love her, Oh, I love her.
She has my heart already
Her heart's not mine but I am ready.

Some day I'm gonna tell you
that I love you I'm sure.
Someday I'm gonna hope
that you won't
run away and hurt

Chorus x2

(Tähän odotettavissa luultavasti vielä muutoksia, sillä tyttöystäväni aikoo säveltää tämän. Tai siis sävelsi tämän tai monta versiota tästä päähän pistosta luettuaan sen.. xD)

Sivistyksen kahleet.

Vankilani on luokkahuone ja vangin vartijanani sijainen.
Kahleinani hyvät tavat ja joku jota kutsutaan sivistykseksi.

Jos voisin juosta, juoksisin kauemmaksi, kuin ne näkevät.
Kauemmaksi kuin ne kykenevät huutamaan
Käytöksen Kultaisia Kirjaimia.

Juoksisin ikuisesti kunnes löytäisin sinut.
Silloin itkisin sylissäsi vapautuneena...
Meitä ei enää vainota.

Yhdessä me heittäisimme sivistyksen kankkulankaivoon,
unohtaisimme kertomataulut
ja historian...
Omammekin

Huutaisimme tuuleen ja matkustaisimme maailman ääriin.
Vailla "Tiedon kultaista arkkua" ja "sivistyksen oppeja".

Eläisimme oikeasti.

Aivo aalloissa häiriötekijöitä

Miksi se aina lopulta potkaisee täysillä päähän se elämä?!
Vähän aikaa voi tuntua hyvältä ja onnelliselta, mutta sitten se tunkee taas korvat täyteen ininää tai sydänkohtauksia. Aivo aalloissa vikaa.. Enkä mä Vittu ole masentunut. En suostu olemaan en halua olla. Mutta siellä se lymyilee puskan takana se potku iskeäkseen kun sen osaa huonoiten ottaa vastaan. Tähdäten pääkoppaan. Täydellä voimalla. Eihän se aina osu suoraan nuppiin mutta satuttaa silti. Ja lääkäri sanoo vaan että aivo aalloissa vikaa, hetkellistä alakuloa. Ja vitut sanon minä. Se on vain sitä helvetillistä päänsärkyä minkä elämä minulle säästtää. Eikä se ole edes puolet siitä mitä se voisi olla. Ei ole ei.

Arkipäivän enkeli

Ei enkeleillä aina ole sädekehää.
Ei enkelitkään aina ole pelkästään hyviä.
Enkeleitäkin suututtaa välillä.
Enkeleitäkin johdattaa joskus suru.
Ei enkeleillä aina ole edes siipiä.
Sinäkin saatat olla sellainen,
arkipäivän enkeli.
Sellainen, joka voi parantaa päivää muutamalla sanalla.
Sellainen tunteellinen ihminen.
Enkeli.

Mitä tämä on?

Katsot minua lempeästi

sanoistani katkeavat terät

Katsot suoraan sydämeen

en muista miksi suutuin

Pudistat päätäsi hieman

haistan tuoksusi vivahteet

Hymyilet hämmästykselleni

mietin, otatko kiinni jos pyörryn

Muistoja ♥

Repullinen muistoja, jonkun mielestä turhia.

Viime syksyltä keltainen lehti.
Karkki papereita ja katkennut kynä.
Palanen ruutupaperia siinä lukeekin jotain.

Kai...

Peilin sirpale ja musta sulka.
Merkiksi kyynelistä.
Masennuksesta, säälistä.
Kellastunut kuva.

Menneiden aikojen ihmisiä...

Kaikissa tuhansia muistoja.
Pieniä ja suuria.
Tärkeitä ja turhia.

Elämästä...

Siksi kiitän teitä kaikkia.
Ystäviä ja tuttuja.
Uusia ja vanhoja.
Kyynelistä ja nauruista

tasapuolisesti..

Sillä ilman niitä en olisi minä, vaan joku hän.

Sinun silmäsi...

Sinun silmäsi.
Niissä näkyy se tuska.
Niin, ja eletty elämä.

Tietenkin.

Sinun kosketuksessasi.
Tunnen huolenpidon, mutta...
myös varovaisuuden.

pelkäätkö, että hajoan?

Sinun korvasi.
En tiedä miksi, mutta kun kosken niitä... (!)
Sinä väreilet.

Minä pelkään, että sinä hajoat.

Sinun äänesi.
Se sanoo, ettet ole tottunut.
Et ole tottunut hyvään oloon.

Toivo.

Ja se tunne.
Kai se on myös sinun sisälläsi.
Se lämpö...

Mielihyvä,

Mustan enkelin tarina

En minä hymyillyt koskaan, kun ei mua huvittanut. Nauroin vaan kyynisesti. Kaikki pelkäsi mua. Ei ne uskaltaneet mulle puhua, liian kova ulkokuori. Kukaan ei uskaltanut kysyä multa mitään, kun mä aina nauroin niin kolkosti, kolkosti ja tyhjästä. Ei kukaan tullut niin lähelle että olisi huomannut kyyneleet mun poskilla. Ne näki vaan mun kolkot tyhjät kasvot. Ne kovat kasvot jotka eivät pehmenneet edes kun mä hymyilin.
Sitten tuli se päivä kun mä rakastuin. Eikä sen rakkaus ollut kylmää. Haurasta vaan. Särkyvää. Kaiken lisäksi mä rakastuin ihan väärään ihmiseen. Ihan väärään. Toiseen tyttöön, se oli mua vielä muutamaa vuotta nuorempi. Tyttö oli pohdiskelija. Se eli haavemaailmassa, eikä sitä saanut sieltä pois särkemättä sen koko imperiumiaan. Mutta ei se mua haitannut. Mäkin olisin halunnut elää haavemaailmassa, vaikkei mä siihen pystynytkään. Tyttö kertoi mulle että maailma on oikeasti kaunis, että ihmiset vaan on julmia. Tyttö kertoi mulle että ei kaikki ole oikeasti vaan mustaa. Mä tajusi vasta silloin että jotain on vialla, kun oli liian myöhäistä. Tai ehkä mä tajusin jo aiemmin. Olihan se ollut aina niin hauras. En vain olisi halunnut myöntää sitä…
Sitten se kuoli... Kuoli syöpään. Mun maailma särkyi. Mä olin jo melkein ymmärtänyt että maailmassa on valoa kun… En mä halunnut enää elää. Kaikki se vähäinen toivo jota mussa oli vielä ollut, kuoli mun sisään. Kaikki se katosi tai menetti merkityksensä.
Mä päätin ettei mua tarvita. Mä kirjotin äidille että mun pitää lähteä täältä. Sitten kiipesin sinne vuorelle, missä me se yksi kesä päivä puhalleltiin voikukan siemeniä alas vuorelta ja missä mä nauroin ensimmäisen kerran pitkään aikaan… Menin sinne ja olin hyppäämässä, kun... Kun mä näin sen. Kun mä näin mun rakkaan siellä ja se sanoi mulle, ihan varmasti se oli siellä, se sanoi mulle sen saman lauseen kuin sinä päivänä kun me tavattiin. Kun mä istuin yksin juna aseman räkä baarissa ja tuijotin seinää. Niinkun mä aina tein. Se ei sopinut siihen paikkaan se ihminen. Se oli kaunis ja nuori. Ujo ja kiltin näköinen ja se tepasteli suoraan mun eteen ja kysyi missä on kauppa. Katsoi suoraan mun silmiin. Ei kukaan katso mua silmiin. Se katto niin syvälle, ihan ku ois nähny mun sydämmeen ja sen läpi. Se oli se päivä kun en enää pystynyt pidättelemään itkua. Mä purskahdin itkuun siinä sen, tuiki tuntemattoman, edessä. Ja se lohdutti mua, vento vieras. Sanoi ne sanat jotka halusin kuulla. Ja mä avauduin, kerrankin, avauduin sille kauniille ja viattomalle tytölle joka katsoi mun silmien läpi mun sydämmeen. Ja silloin se sanoi ne sanat. Ne kauniit sanat, sanat, jotka muistan vielä kun olen vanha ja kurttuinen (mihin asti en aikonut ensin edes elää) . Se sanoi että mun pitää elää, koska ilman mua maailman musikaali on tosi tyhjä, Ilman mua maailmasta puuttuu palanen. Niin se mulle sanoi. Se kaunis ja viaton tyttönen. Ne sanat mä kuulin mun päässä. Se tyttönen, mun enkeli, sanoi ne mulle. Siinä vuoren päällä kun taivas repesi. Seisoin siinä kaatosateessa ja kävelin pois. Kävelin pois kuolemasta. Koska hän. Silloin päätin että enkeleitä on olemassa.

Kynttilä

Sä sytytit liekin mun sydämeen
Täytit sen lämmöllä
Korjasit lasi sydämeni halkeamia
Tulit juuri kun olin särkyä
Sytytit taas hymyn kasvoilleni
Kasvatat liekkiä aina kun olet lähellä
Ethän lähde?
Sydämeni on muutenkin heikko

Mun pää

Ei mitään, lyö tyhjää.
Mun pää on sekaisin.
Onkohan se mitään muuta ollutkaan?
Liikaa ajatuksia, hyviä ja huonoja.
Mun ajatuksia.
Liikaa alakuloa tai liikaa iloa.
Entä neutraalia? Harvinaista...
Mitä sitten kun en enää kestä.
Kun hajoaa pää.
En tiedä.
Tää on hulluuden partaalla,
siis tää nuppi.
Ei siltä mitään voi odottaa.
Ylikuumenemista, itsensä turruttamista.
Jäätä.
Niin... Olen sekaisin.

Kuka mulla ois?

I. säk: Kuka mulla ois jos lähtisit,
Kuka mulla ois!
Kenen olkapäähän itkisin,
Kuka mulla ois!

Kertsi: sano se, sano se, sano se, SANO SE!
Kuka mulla ois? Hei, kuka mulla ois..

II. säk: Kenelle mä kaiken kertoisin,
Kuka mulla ois!
Ketä pimeässä halaisin,
Kuka mulla ois!

kertsi

III. säk: Kuka mulle rakkaudesta kertoisi,
Kuka mulla ois!
Kuka pehmeästi kuiskais korvaani,
Kuka mulla ois!

Silta: Kerro mulle kuka sut vois korvata?
Kerro mulle kuka mua vois lohduttaa?
Jos lähtisit..

kertsi x2

Ulkokuori pysyy, vaikka sisällä pettää.

I.

Ulkokuori pysyy,
se pysyy.
Meikkiä naamalla.
Hiukset silmien edessä.
Mustat vaatteet peittävät runnotun ruumiin.
Sirpaleita sisustassa,
lasi sydän,
lasi mieli,
lasi sielu.
Kaikki sirpaleina.
Kova kuori jäljellä.
Meikki kuori.
Jähmettynyt hymy huulilla.

II.

Hymyilen jutuillesi,
kikatan mukanasi.
Nyökyttelen päätäni juttujesi tahdissa.
Kuuntelen surkeaa musiikkiasi.
Kikatan vähän lisää.
Halaan sinua lähtiessä.
Hymyilen vielä ovella.

Kävelen tihku sateessa kotiin.
Kukaan ei nää kun itken.
Suolaisia sadepisaroita poskillani.
Ikäänkuin meikit leviäisivät sateessa.

Nyökyttelen äidille ripsivärit poskilla.
Kuuntlen kun se sättii,
kuuntelen vaikken kuule.
Se kysyy miten menee.
Aina ok. Aina ihan ok...
Tuliko läksyjä,
Ei, ei tietenkään, ei koskaan

Menen huoneeseeni,
Suljen oven,
pistän musiikin täysille.
Sorrun lattialle ja nyyhkytän.
Nyyhkytän ja nyyhkytän.
Minuutteja,
Tunteja,
Kukaan ei kuule.


III.

Hymyilen, Hymyilen.
Hymyilet takaisin, ivalisesti.
Hymyilen, Hymyilen.
Lauot ivalisia kommentteja minusta.
Nauran mukana ikäänkuin se olisi hauskaa.
Hymyilen, Hymyilen.
Kikatan lisää.
Illalla itken taas.
Sorrun huoneeni lattialle.

VI.

Ne kattoo, ne tuijottaa.
Ulkokuori pysyy, se pysyy.
Ne kommentoi, ne valittaa
Ulkokuori pysyy, se pysyy.
Ne laukoo päin naamaa, ne puhuu selän takana.
Ulko kuori pysyy, se pysyy.
Vaikka sisusta särkyisi tuhansiksi sirpaleiksi.

Koulussa

Opettaja yrittää, että se yrittää.
Mutta kaikki vaan jutua pitää.
Ne pälättää ja hälättää..
Niillä on taas liikaa asiaa..
Istun pulpetissa ja vetelen hametta alemmas..
Ärsyttää, että mua ärsyttää.
"Yuuh! Olin oikeesti.. Iha eturivis.. Rihannan konsertis!"
Mä vaa istun.. Ne hälisee jostain aina.
Ei kiinnosta..
Voi kun pääsis pois!

Vajoan maan ytimeen
Musta enkeli tulee ja kiroamalla siunaa sieluni
Se itkee verisiä kyyneliä mustassa puutarhassa hulluuden partaalla,
mutta silti se yrittää nousta seisomaan..
Uiskentelen surujen järvessä ilon haudalla.
Voikunpa joskus tuntisin taas hyvän olon..
Mutta sisälläni on vain ainainen kylmyys.

Olin hukassa.

Löysin tällasen vanhan runon mun paperien joukosta enkä oo oikeen osannut tulkita milloin olen sen kirjoittanut.

"Olin hukassa
En tiennyt kuka olin
Kadotin itseni
Ei ollut Minää
Muistin vain miltä tuntuu,
kun sattuu.
Halusin itkeä.
En olisi saanut.
Itkin silti.
Rankaisin itseäni jälkeen päin.
Olen heikko!"

Meri, Pursi, Tuuli ja Minä

Edessäni taivas yhtyy mereen.
Horisontti jatkuu silmän kantamattomiin.
Se kertoo mahdollisuuksista, vapaudesta...
Tuuli pullistaa purjeet.
Käännän kokan luoteesta koiliseen,
Purjehdin,
käännän takaisin.
Sanoin kuvaamaton onni täyttää sydämmeni.
Hyvä olo
Vapaus
Mahdollisuus matkata vaikka maailman ääriin.
Aurinko paistaa, etelään kerääntyy pilviä.
On tulossa myrsky.
En välitä
On vain minä, pursi, meri ja tuuli

Minä olen runoilija.

Haluatko kuulla runon?
Runon rakkaudesta,
Runon ikävästä,
Runon surusta,
Runon ilosta,
Runon joka on tehty vain sinulle?
Sekin onnistuu...
Et saa minulta proosaa,
Et romaaneja
Et elämääsi takaisin
Vain runoja,
Vain lyriikoita.
Runoja..
Et saa minulta kattoa hajonneen tilalle.
Et uutta pyörää...
Et materiaa.
Saat tunteita, kysymyksiä, vastauksia.
Saat mielikuvia ja satuja..
Minä olen runoilija...

Sanat

Itken sanojen haudalla
Seison saamattomuuden suossa
Sanat ovet sairastuneet
Ne tekevät kuolemaa
Ryömien kieleni päälle vain kuollakseen siihen.

Ensi suudelmani

Kun saavuit ovelleni
ilmeesi oli hämmästynyt.
Halasin sinua lujasti,
tein aloitteen.
Hajuvetesi huumasi minut.
Olimme hetken yksi ihminen.
Tärisin, halasit minua lujempaa.
Kuiskailit korvaani pehmeitä sanoja.
Sanoit että olen suloinen.
Kietouduimme yhteen.
Loit minuun kysyvän katseen.
Nyökkäsin.
Suutelimme.
Se oli ensi suudelmani

Mä tulin neljännelle sijalle!!

Tulin siellä runoraadissa jaetulle neljännelle sijalle pistein 8+8+9=25^-^.. Hävisin voittajasta vain 1 ja puolella pisteellä.. Näin kirjoitin päiväkirjaani...
"Se esitys meni tosi hyvin...=D Tulin jaetulle neljännelle sijalle pistein 8+8+9=25... Hävisin ensimmäisistä vaan 1 ja puolella pisteellä...!!! (kahdella ihmisellä oli jaettu ensimmäinen sija). Ne kaikki oli aikuisia ja osa oli sellaisia olen-runoillut-koko-pitkän-ikäni- tyyppejä, jotka oli runoillu jotaan 20, 30, 40 vuotta... Et sillä ihan tosi hyvä sijoitus.. Luin siellä sen "Kun jätit minut", ne tuomarit ihan liikuttu... Mua muuten BTW jännitti ihan Helvetisti kun pääsin sinne lavalle... Katselin sen yhden eturivissä istuvan naisen ilmeitä ja huomasin että ne muuttui sitä mukaan kun runon sävy muuttui.. Ekat kaksi säkeistöähän ovat sen runon surullisimmat. Sen naisen naama oli ennen kun aloitin väliinpitämättömän neutraali. Sitten kun luin niitä kahta ekaa säkeistöä sen naisen kasvot muuttuivat surullisiksi ja kun viimeinen säkeistö alkoi 'Sitten tuli valo, Majakka tyhjyyteeni...' Tuon naisen kasvoille levisi hymy :))... Kai minä siis herätin jotain tunteite kuulijoissa ^-^..."

so-soittaisitko...?

Jos va-vaikka so-soittaisit taas?
Puhuttais! ihan vähän aikaa vaan.
Ei ka-kauaa sen lupaan!!
Mulla on niin ikävä...
Mä tiiän et saldo rajat paukkuu
Ja menee liikaa rahaa
Muttakun on niin ikävä!
Anteeksi että vaivasin taas
Ja Kiitos!
Mulla on niin ikävä!

Minulla on kylmä.

Minulla on kylmä.
Päälläni on tuskaisen kuuma peitto.
Kylmä sisältä, koska en tunne ihoasi ihoani vasten.
En lempeää kosketustasi kun herätät minut aamulla.
En suudelmiasi ihollani.. Olet liian kaukana...

Tiedote nro. 2

Mä ilmoittauduin Kotkan meripäivien Runoraatiin sillä mielellä että ehkä ne jopa pistää jotain positiivista palautetta ja Hupsista! Mä pääsin sinne esiintymään ^-^.. Nyt pitäis sitten lukea "Kun jätit minut" tai "Koska sinä" Kotkan kauppatorilla meripäivien aikaan pe 29. 7. 2011 klo 13.00. Oli kyllä aika ihmetys.. Toivottakaa mulle onnea <._.>...

Rakkaani nukkuu.
Minun sängyssäni
Minusta tuntuu hyvältä,
Että hänestä minun sänkyni on hyvä paikka nukkua
Olen hyvillä mielin.
Hymyilen itsekseni.
Hän on niin kaunis kun hän nukkuu, suloinen.
Katselen hänen kasvojaan
Niillä on levollinen hymy.

Yksikin päivä on liikaa
Olla erossa sinusta
Tahdon luoksesi taas
uudestaan..
Yksi yö on liikaa
Yksi päivä ylittämätön
Ei auta kuin odottaa
Kiviä vatsanpojassa..
Liikaa
Liikaa
Liikaa
Liikaa..
Haluan sut vaan
En mitään muuta

oikeassa porukassa

Koko kesän olin sluibaillut
Ollut vaan, oli huimaillut.
Päätin lähteä kotoa pois
Jos jossain hyvä olla ois.
Vähän aikaa erossa normeista.
Typerysten tarpeista.
Pois esittäjien keskeltä.
Lähdin roolopelaamaan.
Ihan normi porukalla vaan.
Tunsin olevani elossa
Maalla elelin pellossa.
Kun jouduin takaisin kaupunkiin.
oli kahlitseva olo.. Niin...
Kun on oikeassa porukassa.
Voi taas olla.. Olemassa

Nuoruus

Nuoruus on tunne,
että voisi hypätä mustaan mereen
ja uida rantaan jota ei näy
Sekä selvitä siitä hengissä
Onneksi se on ohi menevää.
Muuten maailma olisi aika tyhjä paikka

Kipu

Kipu, sattuu
Henki ei kulje
Onneksi se on ohi hetkessä
Toisilla se ei lopu koskaan

Ihmiskunta

Autiota maailmaa
ken nyt tahtois asuttaa
Ja ken pystyis sulattaa
jäisen sydämmein

Kenen huulet koskettaa
vois mun jäistä maailmaa
joka täällä kohoaa
kesken mielen vankilaa

Japani me tuhotaan
ydin haavat ammutaan
tänne kylmään maailmaan
en kuulu ollenkaan

Musta taivas
Musta kuu
Musta maa ja
Musta puu
Mielen vankilain
Mustaa kaiken kauniin ain

Eikä kestä hetkeekään
kun ei enää yksikään
Jaksa lainkaan välittää
Kun on niin pimeää

Kun jätit minut.

I

Jätit minut, kun maa oli kylmä.
Jätit minut.. Veit viimeisen kynttilän.
Maa oli pimeä ja kylmä, mutta vielä sinä potkit.
Potkit vaikkei minussa enää eloa ollutkaan.
Potkit aina vain lujempaa.
Jätit minut, yksin tyhjyyteen.
Tyhjyyteen johon vajosin päivä päivältä enemmän.

Suljin sinut pois.
Kielsin koskaan sinua tarvinneeni.
Säilytin varjoa sydämmessäni.
Uskottelin ettei se ollut siellä.
Ruokin sitä jotta se ei katoaisi.

Sitten tuli valo.
Majakka tyhjyyteeni.
Joku jolle en enää esittänyt.
Ei ollut tarvetta.
Vuodin, vuodin tyhjyyden pois.
itkin, itkin hänen sylissään,
tietäen ettei enää ollut tyhjyyttä.
Hän täytti tyhjyyden.
Tyhjyyden jonka jätit sydämmeeni.
Täytti kolean tyhjyyden, lämmöllä.
Lämmöllä joka kasvaa aina kun hän on lähellä.
Kun eroamme hän jättää liekin palamaan.
ei puhalla sammuksiin.

II

Sinä olit kuin huumetta minulle.
Aine joka ei tehnyt mitään hyvää,
mutta josta en päässyt irti.
Olit kuin suolaa haavoihin,
itsesäälini ruoka.
Piileskelin helmoissasi.
Piilouduin pahalta pahuuteen.
Ilkeyttä julmuuteen.
Kidutit sydämmeeni haavat
vähitellen
huomaamatta.
Antaen hyvän olon puuskia
vain satuttaaksesi kovempaa.
Kun jätit minut olin maassa
liian syvällä noustakseni ylös.
Liian ylhäällä kuollakseni.
Olisin voinut syntyä uudelleen tuhkasta,
mutta lisäsit puita pesään.
Jäin kitumaan.. Onneksi minut pelastettiin.

Onni

Hyvä olo.
Uin siinä,
kylven sen lämmössä.
Kuinka hyvältä minusta tuntuukaan,
kun olet siinä... lähellä

Joskus vaan..

Mä taas istun ja käkätän:DD
Ei iloani saa loppumaan.
Sata ilkeää sanaakaan.
Sä teet mulle niin hyvän olon.
Hauskan etkä ollenkaan nolon.
Sitä varten ystävät on.
Ja rakkaat tietenkin.
Joskus vaan mua naurattaa,
joskus vaan ei kiinni saa,
ees käkätyksen mestari.
Oonko Outo?

Jokainen

Jokainen sekuntti tuntuu minuutilta
Jokainen minuutti tuntuu tunnilta
Jokainen tunti tuntuu päivältä
Jokainen päivä tuntuu kuukaudelta
Jokainen kuukausi tuntuu vuodelta
ilman sinua.
Mutta kun sanon itselleni iltaisin:
"Hänen näkemiseensä on taas yksi päivä vähemmän"
Jaksan elää...

Ikävä

Se jyystää luitani,
Se jäädyttää sydäntäni.
Se Pistelee mahan pohjassa.
Se polttaa minut kuin noidan roviolla
Se tunkeutuu pyhimpiin osiini.
Tökkii alitajuntani pohjia.
Riuduttaa hiljaa....
Kun kuulen äänesi sydämeni hyppää rinnasta, kipu katoaa.
Kun näen kuvasi kaikki oireet painuvat hetkeksi sivuun.
Pysy, pysy vierelläni.
Ikävä riuduttaa, mutta kun tiedän että olet olemassa jaksan elää...

Mitä teen?

En pysty.
En voi.
En kykene.
kertomaan kuinka paljon sinua rakastan
En osaa.
En halua.
En tahdo.
sanoa miksi rakastan.
En kykene.
En riitä.
En kelpaa.
Haluamaan sinua niin paljon, kuin haluan nyt
En voi.
En saa.
En halua.
Olla olematta kanssasi.
En julkene.
En pysty.
En tahdo.
Jättää sinua.
En riitä.
En jaksa
En kykene.
Suojaamaan sinua kaikelta pahalta.
En halua.
En anna.
En aio.
Antaa sinun suojella minua omalla elämälläsi.
Mitä siis teen?
Rakastan, kaikesta huolimatta, tuomioomme asti.

Älä oo mulle vihanen!!

Niin siis kyllä.. tää on eka kerta kun en runoile.. Juttu on siis näin mä lupaanlupaanlupaan yrittää kirjottaa tänne ainakin joka viikko jos ei useemmin tästä eteenpäin... olen ollut vähän laiska ja sen takia nyt vihot pursuilee runoja.. Kirjoittelen siis niitä ja vähän uudempia tänne pikku hiljaa...

Elämä on nyt!

Kukat kukkii, pensaat puskee, ruoho vihertää.
Voiko elämä nyt olla yhtään tämän vihreempää.
Vaikka talven valkeus se saakin meidät nauttimaan.
Niin kyllä sitä aina kesä totta olla saa.
Kylmyyestä päästiin eroon sitä hurratkaa!
Älkää aina voivotelko: "kuumaa, kosteaa!"
Lämpö nousee hurmaavimpiin, lämpö asteisii.
Siksi muistan, kuinka vanhan saa se tainnoksiin.
Siis hatut päähän, UV-suojat, ruskettumaan.
Voi kyllä! Se kesä, tottakai olla saa!!!

Koska sinä...

I.

Sä oot ilma jota hengitän, vesi jota juon
Jumala jota palvon suhun toiveeni mä luon.
Sä iloni tuot esille, mut rakas arvaatko?
Mua eniten voit satuttaa, se totta oisiko?
Sun viereesi mä tahdon vaan ja olla luonas ainiaan,
Ei mikään meitä eroittaa, jos voisi milloinkaan..


II.

Ikäväni suli runoon, kirjoitan sen virtaan puroon:

Toivon että palaat takas, ainoain ja oikein rakas.
Sun vieressäs on hyvä olla, nyt tuntuu kun ois roviolla.
Vaikka tiedän palaat vielä ja ikävä on nyt vain tiellä.
Niin ajatuksein palaa sinuun, Meihin, ikävään ja minuun.♥


III.

Sinä, minä, me. Sen kai te tiedätte.
On elämäni suola nyt, tän rakkauden jos hyväksyt.
Niin sinua voin rakastaa kaverina ainiaan.
Mut vihan tien jos valitset. Sä ystäväni ole et.
Se muista vielä sittenkin, kun kerron heilan nimenkin.
Ei tavallinen rakkaus oo elämäni tarkoitus.
Vaikka ystäväni oot sen todistaa saat taasen, joo.


IV.

Koska sinä, hän kuiskaa ja istuu viereeni.
Koska sinä, toistan, en lähde karkuun.
Hän kertoo, rakastan, rakastan sinua.
Koska sinä, kaikuu yössä.
Istumme hiljaa, se ei haittaa.
Koska sinä, kaiku vastaa kun huudan,
otan häntä kädestä, me kävelemme pois jyrkänteen reunalta.
Hän olisi hypännyt...
Koska sinä, hän vastaa kun kysyn elämän tarkoitusta.
Kysyn uudestaan, hän elää muiden tähden ei itsensä, minun, sinun, meidän.
Koska sinä, huudan kuulle kun hän on poissa, pelkään että hän hyppää.
koska sinä, hän sanoo, koska olet olemassa minä elän.
Koska sinä. siinä on rakkaus kahdessa sanassa...

kevät

kesä kohisten tulevi
talvi hitahasti ajelehtivi
syksy pysyy paikallaan vaan
kevät kesää auttaa saa
Minä elän hetkessä tässä
paikallaan pysyn
kun virta muut vie

Unessa

Näin miten synnyn.
näin miten elän.
näin miten kuolen.
En uskonut sanaakaan
kurotin
huojuin
putosin
kaaduin
hyppäsin ylimpään puuhun
kurkotin tähtiin ja kuuhun
Näin ettei taivaassa asunut ketään
enkeleitä ei taivaan isää
yllätyin
masennuin
heräsin
rakennuin
Olin varma eittei ole tää loppu
ei ollut enää mihinkään hoppu
En uskonut uniin
Suloisiin kuviin
Ne lupasi mulle taivaat ja maat
Mut huomasin halusin sinut vaan
Älä luota muihin
Itsees vain usko
niin Kaiken saavutat unet ja todet.
Juoksin
Kävelin
perille saavuin.